Skip to main content

Mahtavaa vuoden alkua kaikille!

 

Vuosi 2021 alkoi perinteisellä Fura-uratapahtumalla. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Fundin historiassa etätapahtumana. Etäolosuhteista huolimatta tapahtumaan osallistui yli 70 kiinteistöalan asiantuntijaa sekä opiskelijaa. Suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille sekä opiskelijoille, jotka pääsivät paikalle!

Tulevana hallituskautena joudumme pitämään tapahtumat osittain etänä. Rajoitukset eivät kuitenkaan estä hauskanpitoa ja aktiivista toimintaamme. Elämme hetkessä ja kehitämme vanhoista perinteistä uusia turvallisia tapahtumamuotoja sekä aivan uusia etäkonsepteja. Toivomme kuitenkin pääsevämme pitämään mahdollisimman nopeasti myös paikan päällä olevia tapahtumia.

Pandemia on vaikuttanut myös positiivisesti Fundin toimintaan. Viime kaudella Konsta kehitti Fundin toimintaa suuren askeleen eteenpäin. Olemme ottaneet uuden hallituksen kanssa tavoitteeksi toimintakaudellamme viedä Fundin toimintaa eteenpäin vähintään yhtä suurella mittakaavalla. Etäolosuhteet ovat antaneet ideoita ja uusia toimintatapoja Fundin toimintaan, joista osa jää varmasti elämään tilanteen normalisoiduttua.

Tulevana vuosi tulee sisältämään uusia tapahtumakonsepteja, vanhoja perinteitä, verkostoitumista muiden ainejärjestöjen ja yritysten kanssa sekä tietysti hauskanpitoa.

Olosuhteista huolimatta pidetään upea vuosi ja muistetaan pitää hauskaa!

Tia Koisti

Hallituksen puheenjohtaja

Fundi Ry